TARINOITA KENTÄN LAIDALTA JA ILMASTA

Pakkolasku 3.6.2011 Nummela

Pakkolasku hinauksesta Nummelassa 3.6.2011

Nummelan kentällä tehtiin esittelyhinauksia ultraekyellä koneella. Sää oli erittäin tuulinen ja turbulenttinen. Tuuli 27 radan suuntaisesti. Startit tehtiin kuitenkin radalta 22, koska radalla 27 ei ollut asfalttia.  Tuulipussi käänsi aika ajoin suuntaansa. Hinaus tehtiin kentän pituudelta aika matalalla.

Olen lentänyt kovassakin tuulessa sekä Nummelassa että KebneKaisella. Myös Kebnellä on hinaukset ja laskut olleet  melkoisen turbulenttisia. Joten uskoin selviäväni kelistä hyvin. Olin kiinnittänyt turvavyöt erittäin huolellisesti kireälle.

Hinauksen alku sujui hyvin yli radan puolivälin. Sitten kone teki ison pudotuksen alas, mutta ei ihan maahan asti. Taas noustiin hiukan ja uusi iso pudotus alas. Kyynärpää osui kipeästi kuomun lukitukseen. Siinä tuli ensimmäinen aavistus, että ei taidakaan oll aihan “tavallinen” tuulikeli.

Nolla nelosen päässä sitten hinauskone hävisi kokonaan näkyvistä jonnekin alas. Aivoissa syttyi lamppu “irti”. Irroitin koneen hinauksesta ja totesin, että korkeutta on 70 metriä. Vilkaisin etuvasemmalle peltoja, jotka olin jo kurssiaikana valinnut pakkolaskupaikaksi. Korkeus riittää sinne ja varsinkin, kun huomasin, että kone nousee 1 m/s. Tuulen vastaiset pellot näyttivät olevan liian kaukana ja totta puhuen en edes harkinnut sinne lähtöä. En siis muistanut mitään vastatuulisääntöjä. Lähin pelto ja sillä siisti.

Lähenin Mäyrääntien peltoja pikana. Pikasilmäilyä ympäristöön. Sähkölangat kulkivat pellon vieressä. Pelto oli jakaantunut ojalla keskeltä kahtia. Eli yritin jälkimmäiselle isommalle pellon osalle. Pellon pinta oli harmaata. Maassa vasta huomasin, että siinä oli alkavaa orasta.

Avasin jarrut ensimmäisen pellon osan kohdalla. Jossain 10-5 metrissä kone teki taas hurjan alas putoamisen. Mielessä kävi, että mahtaakohan tällä kertaa lasku onnistua. Olin tehnyt kaksi maastolaskua aiemmin. Sain kuiten koneen hyvn maahan. Vauhti oli kyllä kova.  Ei havaintoa, että olisin katsonut nopeusmittaria. Maakiidossa ylitin “aallon”. Mutta se ei aiheuttanut erillistä pomppua. Polvet vain osuivat rajusti kojelautaan. Lasku oli kuitenkin niin kova, että ajattelin “nyt taisi kone rikkoutua”. Sain kuitenkin koneen jarrutettua pysähdyksiin.  Maakiito oli jälkeen päin tutkittuna noin 20 metriä.

Hiukan siinä polvet tärisivät koneen pysädyttyä. Peltoa oli kyllä vielä jäljellä, mutta edessä olisikin sitten ollut jo loiva rinne, talo ja kasvillisuutta. Eli onnea oli taas paljon mukana.

Ilmoitin radiolla “Nummelan maa, Charlie 6 alhaalla ja kaikki hyvin”. Hinauskoneesta kysyttiin heti missä olen. Osasin vain kertoa, että paikka on kentän vasemmalla Helsingin puoleisella puolella pellossa. Hinauskone paikallisti pian koneeni lentäen yli ja ilmoittaen Nummelan maalle paikan.

Noutoporukoiden tultua tutkimme peltoa ja parasta tapaa saada kone siististi pois sieltä sotkematta orasta. Päätimme työntää sen tulosuunnan päätyyn, jossa oli pellolle ajotie. Iso kiitos kaikille pellolla uurastajille! Kusti lupasi ilmoittaa pellon omistajalle asiasta.

Kentälle päästyä sovin sitten Pellen kanssa, että käytän koneen Uusimäessä hänellä tohtoroitavana. Tohtorin lausunto oli “Ei havaittu vaurioita. Kone lentokelpoinen.”  Toin koneen takaisin Nummelaan odottamaan sen kasaamista.

Tapasin NLK:n luokassa Matin, joka suositteli tekemään Trafille vaaratilanne ilmoituksen. Sen tein muutamaa päivää myöhemmin.

Ja lopuksi. Tätä lentoa olen päässäni analysoinut enemmän kuin muita yhteensä. Loputulos on, että sään ymmärtäminen ja kunnioittaminen on tärkein purjelentäjän henkivakuutus

Piditkö jutusta? Jaa se muillekin...

Share on facebook
Share on Facebook
Share on twitter
Share on Twitter
Share on linkedin
Share on Linkdin
Share on pinterest
Share on Pinterest

Kommentoi