Search

Cumulus Fly-Out leiri

24.6 – 30.6.2024

Cumulus järjestää jälleen tänä kesänä 24.6 – 30.6.2024 purjelentoleirin Nummelassa. Leirillä harjoittelun pääpaino on matkalentämisessä ja se toimii ponnahduslautana Räyskälä Openin ja Jannenkisojen tasoisiin kansallisiin purjelentokilpailuihin.

Leiri alkaa maanantaina briefingillä klo 9:30. Matkalentoteemasta huolimatta leirillä on tarjolla kehittävää ohjelmaa kaiken tasoisille lentäjille.

Leirille osallistuminen on ilmaista eikä ilmoittautuminen ole pakollista. Toivomme sinun kuitenkin ilmoittautuvan viereisestä napista, jotta saamme käsityksen osanottajamäärästä ja pystymme etukäteen suunnittelemaan sopivan ohjelman. 

Ilmoitathan muualta saapuvana mikäli sinulla on tarvetta saada koneesi halliin tai tarvitset putkipaikan Nummelan kentältä.

Vietä viikko nautiskellen ilmailusta

Päivä alkaa briefingillä ja lennonvalmistelulla. Päivän aikana on paljon ilmailuaiheista askaretta sekä tietysti lentämistä. Illalla lämmitetään sauna ja grillataan. 

Päivän päätteeksi on kiva kuulla miten kaverit ovat lentäneet, kerrata tapahtumia ja kuunnella mukavia juttuja menneiltä ajoilta.

Kotiin ei välttämättä tarvitse lentopäivän jälkeen lähteä. Moni jää yöpymään kentälle vaikka Nummela sijaitseekin lähellä pääkaupunkia. Nummelan palvelut ovat kivenheiton päässä kentästä ja kerhojen majoitustilat ovat käytettävissä yöpymistä varten. Myös asuntovaunuille löytyy paikat.

Pääteemana leirillä on irtautua kentältä matkalennoille.

FlyOut leirillä pyritään nimensä mukaisesti lentämään matkalentoja poispäin Nummelasta. Edellisten vuosien leirillä hyväksi havaittua A- ja B-tehtävien julkaisua tullaan jatkamaan. Voit valita kilpailutasoisen A-tehtävän tai helpomman B-tehtävän ja lentää sen vaikka kahteen kertaan. Pyrkimyksenä on mitoittaa A-tehtävä vastaamaan haastavuudeltaan kerholuokan kisatehtävää. B-tehtävä suunnitellaan noin 2 tunnin tehtäväksi LS4-tyyppisellä kalustolla. Eli hyvänä kelipäivänä matkaa kertyy A-tehtävällä noin 300 – 400 km ja B-tehtävällä 150 – 200 km.

Leirillä tulee olemaan mahdollisuus lentää kaksipaikkaisella matkalentokoneella kokeneen matka- tai kilpalentäjän kanssa. Myös yksipaikkaisten puljalentämistä tullaan jatkamaan edellisten vuosien tapaan.

Paikallislentoja voi myös lentää. Aamubriefingissä käydään läpi lentosää, jossa otetaan kantaa myös paikallislentämiseen: mihin kannattaa hinata, miten paikallisnostot kehittyvät ja miten termiikin ennustetaan elävän päivän aikana kentän läheisyydessä. Leirin aikana kentän läheisyydessä on muita purjekoneita noston merkkeinä, joten ilmassa pysyminen on aloittelijoillekin helpompaa.

Tulemme järjestämään tänäkin vuonna maastolaskukurssin. Aamulla käydään maastolaskun teoriaosuus, jonka jälkeen on mahdollista lentää maastolaskuharjoituksia lennonopettajan valvonnassa. Huonompina kelipäivinä käytössämme on moottoripurjekone, jolla voimme turvallisesti tarkastella maisemia hieman matalammalla.

Sadepäivinä on luvassa mielenkiintoisia esitelmiä. Viime vuosina aiheita ovat olleet mm. maastolaskut, XC-soarin ja Oudien käyttö, sääoppi, purjekoneen kasaaminen ja purkaminen, vesien käyttö jne… Emme tietenkään haaskaa kallisarvoista kelipäivää luokkahuoneessa istuskeluun. Säiden salliessa lennetään!

Päivän lentosuoritteet käydään läpi seuraavassa aamubriefingissä. Varsinkin matkalentojen analysointi on ollut mielenkiintoista ja opettavaista. Palautteessa kokeneet kilpalentäjät kommentoivat lentoa ja kertovat

missä edellispäivänä onnistuttiin ja missä olisi parantamista. On myös hauska analysoida miten kaverit ovat saman tehtävän lentäneet.

Nähdään juhannuksen jälkeen Nummelassa!

Esimerkki A-tehtävästä hyvänä kelipäivänä
Esimerkki B-tehtävästä hyvänä kelipäivänä

Ilmoittaudu Fly-out leirille

Lahjakorttitilaus

Aloita maksamalla Cumuluksen tillille FI7710145000175555 haluamasi lahjakortin hinta. Liitä kuvakaappaus kuitista tänne

Lataa kuitti maksusta tänne